fredag 15. august 2008

Komagdalen

Ifjordfjelletiltä ajoimme Vadsööhön (Vesisaari suomeksi) heinäkuun lopulla pariksi päiväksi keräämään kasvityöporukan kasaan ja hajaannuimme uudestaan eri suuntiin. Seuraavat reilut kaksi viikkoa laskin ja keräsin kasveja Komagdalenissa Laffenin ja Kristofferin (vastavalmistunut Tromssalainen biologi) kanssa.








Asuimme paikallisen sähköyhtiön kämpässä, varustelutasoa "himpun verran autiotupaa parempi". Eli seinät ja katto ja sillai. Kämpälle oli ajettu ruokavarasto talvella moottorikelkkakelillä. Ruoka sen mukaista purkkia ja pussia. Kasvitöissä "leiriydyimme" porukalla päivittäin yhdelle koealalle jossa laskimme kasveja. Välillä laitoimme ruokaa nuotiolla ja joimme kahvia tundralla loikoen. Aika erilainen päivärutiini kun eläintöissä siis.


























Komagdalenia reunustavat tunturit ovat kuin pastellivärimaalaus. Jotenkin maaperän väri saa ne näyttämään kovin epätodellisilta. Laakso on yksi kauneimmista tietämistäni paikoista. Komagelva virtaa tunturien välissä savannia muistuttavien sedimenttitasankojen läpi, puristuu kapeasta portista ja aukeaa taas uuteen laaksoon. Laaksoja on kolme, joista näköala ensimmäiseen aukeaa "Förste portenin" päälle kiivetessä, matkalla autolta kämpälle. Sen yli kiivettyään on siirtynyt toiseen todellisuuteen.



























Olin "retkikunnanjohtaja"na vastuussa koko showsta, kasvitöiden teosta Komagdalenin lisäksi Vestre Jakobselvalla. Suomeksi tarkoittaa että kasven laskemisen lisäksi nakitin pojat laittamaan ruokaa vuorollaan... ja vastasin turvallisuudesta, kommunikaatiosta toisen ryhmän kanssa, työtehtävien jaosta ja suunnittelusta, tarvittavien varusteiden muistamisesta, ja kaikenlaisen sälän ajallaan tehdyksi saamisesta. Niinkuin että "tänään meidän pitää muistaa ladata satelliittipuhelimen patteri" tai "huomenna pitää ottaa mukaan kahluusaapaat, mennään joen yli" - ja sokerina pohjalla kasvien latinankielisten nimien muistamisesta. On pelottavaa huomata tuntevansa kasvi norjaksi ja uudella ja vanhalla lattarilla, muttei suomeksi. Hmpf.




Tänä vuonna vältyin laittamasta kaikkia aamiaisia. Viime vuotisesta viisastuneena ilmoitin ekana päivänä kunnon kotilohikäärmetyyliin, että tässä kämpässä vuorotellaan: joka päivä jokainen sai yhden nakin, aamiasien, tiskin tai päivällisen laiton. Hih.

Aika lailla niin kun partioretkellä olis ollu, vaikka työleiri ehkä olis oikeempi ilmaus. Partioleiristä poiketen pienellä porukalla moni käytännön asia hoitui kuin itsestään ja vastuu jakaantui helposti kaikille. Partioleiriä muistuttaen juttujen taso laski aika alas - ja niiden huvittavuus kasvoi samaa tahtia. Oli hauskaa voida heittää läppää norjaksi ilman ongelmia. Viihdytimme itseämme mm. pelaamalla askartelemaamme kotitekoista Backgammonia, "manuaalisella äänikirjalla" (lydböker ovat kovasti suosittuja täällä) - lukemalla ääneen norjaksi Paasilinnan Jäniksen vuotta, siteeraamalla ulkomuistista radiomainoksia ja opettelemalla vastavuoroisesti eri kielten melko käyttökelvottomia fraaseja... Rai rai.

Komagdalen ei varsinaisesti ole mikään hyvän sään laakso, eikä varsinkaan ollut sitä tänä vuonna. Satoi ja oli aika kylmä. Hyttyset eivät noudattaneet sääntöjä vaan hengasivat ympärillä sateesta huolimatta. Sään viiletessä ne tosin pelkästään hoipperoivat hitasti ympäriinsä. Lämpiminä ja kauniinakin päivinä jäämereltä tulee illalla kostea ja kylmä "merisumu" ja kaikki on kosteaa. Kosteus, hiki ja saunaton kämppä ovat hieno yhdistelmä ja saimme aikaan aika muhevan hajun kämppään. Hyppäsin kyllä kerran puroon pesulle, mutta taisin olla ainoa joka teki moisen tempun. Kuulemma hikisukkani haisevat suolapähkinöille. Otimme valokuvia niistä kun oppivat seisomaan itsestään.

Ingen kommentarer: