Olin eilen sateessa juksaamassa turskaa Sanjan (geofyysikko, asuu Tromssassa ja on -yllättäen- tuttu Huippiksilta) ja Sinin (Sanjan kaveri, käymässä Helsingistä) kanssa. Nämä on ne samat tyypit joitten kanssa olin pääsiäisenä Käsivarressa hiihtämässä. Sanjan kommuunilla on käytössään vene, sen verran vanha että pitää kuulemma astua kaarien eikä pohjalautojen päälle, jottei vahingossa astu läpi koko ruuhesta. Veneen varusteluun kuuluu kaksi juksaa, joilla narrasimme Tromssan saaren ja Kvaløyan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kval%C3%B8ya) saaren välisessä salmessa veneeseen turskia, seitejä ja koljia. Kalastaminen täällä suolaisessa meressä on ihan toisella lailla motivoivaa kun Suomessa. Piti lopettaa jonkun ajan päästä, muuten olisi vain pakastin täynnä kalaa mitä ei tulisi syötyä. Hyvä kun ehti laskea juksan veteen niin koukuissa oli kohta kaksin tai kolmin kappalein kaloja.
Kun norjalaiset sanovat että kalat ovat pieniä tai niitä on vähän niin kalamäärä on silti semmoinen että suomalaiset ovat tohkeissaan. Turskan rannikkokanta on kuitenkin ilmeisesti ihan oikeasti ylikalastettu, niin että rannikkoturskilla on alamittana 35-40cm. Suurin osa juksaan tarttuneista turskista oli pienempiä ja ne pääsivät takaisin mereen kasvamaan. Pari sitä isompaakin ihmettä saatiin ylös.
Lopullisen päätöksen rantaan lähdöstä teimme kun Sinin koukku juuttui kunnolla pohjaan. Mikä liene siellä ollut, lopulta se tuli ylös muutamalla simpukalla varustettuna. Simpukoitten juksaaminen ei ehkä ole tehokkain tapa kerätä niitä.
Sataa sataa sataa... ja ropisee peltikattoon. Sain tänään käsiteltyä suurimman osan eilisestä saaliista: kalojen lisäksi täytin pyörälaukkuni Sanjan, Sigridin ja Jannikin villihkön puutarhan nokkosilla, ruohosipuleilla, raparpereillä ja rannan soralla kukkapurkkien salaojitusta varten. Raparperiä on nyt säilötty kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissaan, mahdottomiin kuuluu ehkä uusin kokeiluni, rommiruukku. Löysin joskus keväällä kirppikseltä kohtuu ison lasiruukun, ja sain vision rommiruukusta. Jostain kuitenkin luin että ruukkua pitää säilyttää kylmässä. Kesällä vaatehuoneeni on aika lämmin, vaikka talvella toimiikin peruna-, hillo- ja suolasienikellarina. Pienempi ruukku mahtui jäkaappiin ja nyt on sitten tältä ullakolta rommi loppu. Tai jalostumassa :) Pitänee hankkia lisää jos aion täyttää pöntön jollain loppukesän tuotteilla.
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar