Ensi talvena aion vaihtaa toimistossa istumisen hiihtämiseen. Etelä-Norjasta Pohjois-Norjaan, muutama kuukausi suksilla Helin ja Sanjan kanssa. Elämässä on muitakin asioita kun väitöskirja. Vedä syvään henkeä ja sano kyllä mahdollisuuksille. Pääsiäisretki tänä vuonna Abiskosta pohjoiseen muuttui kertarysäyksellä pitkästä hiihtovaelluksesta lyhyeksi varusteiden testausretkeksi. Toisaalta ensi syksy muuttui samalla leppoisasta akateemisesta hengailusta ahkeraksi töiden valmiiksi tekemiseksi.
Sain lopulta rohkaistua itseni ja kerrottua suunnitelmasta ohjaajalleni (yhdelle niistä kolmesta, mutta kuitenkin, Rolfilla on asiassa eniten päätösvaltaa). Niin kuin kaikki olivat vakuuttaneet: a) hänen mielestään se kuulostaa hyvältä idealta b) olen vapaa päättämään omasta ajastani kunhan se ei hidasta muiden työtä tai en käytä kaikkia rahojani ympäriinsä huitelemiseen töiden jäädessä tekemättä. Hän tosin huijasi minut hetkeksi uskomaan että pitkän tähtäimen sääennusteen mukaan ensi talvena ei ole lunta - ja nauroi sitten katketakseen ilmeelleni. Ei ollut ihan niin pelottavaa kun miltä tuntui etukäteen. Kai sitä vaan on uskallettava jotain jos aikoo toteuttaa unelmia. Jos tämä oli suunnitelman pelottavin osa niin asiat on aika hyvin.
2 kommentarer:
Oi Eeva, olet kyllä sankarini!
Kahelit! :D Kaikki mun idoleita.
- sini
Legg inn en kommentar