fredag 22. oktober 2010

Norwegian Research Council Project number 200942

An excersize how to explain some of my current work in popular scientific Finnish:

Eläimen (tai kasvin tai muun ökkämönkiäisen) ekolokero tarkoittaa sitä "lokeroa" ympäristöstä ja resursseista joita kyseinen otus käyttää. Ruokaa, pesäpaikkoja, maaperän ravinteita jne. jaetaan muiden lajien kanssa, ja joka lajilla on siten oma lokeronsa ympäristöstä. Projekti jonka varjolla sain Norjan Forskningsrådetilta ja Tromssan yliopistolta rahaa tulla Rimouskiin tutkijan roolissa (kotirouvan sijaan) pyörii tämän käsitteen ympärillä. Ne pitkäpartaiset professorit jotka ovat keksineet niin monta hienoa teoriaa hoksasivat joskus 60-luvulla, että ekolokero ei ole mikään vakio. Jos olosuhteet muuttuvat, niin käytetty lokerokin muuttuu. Esimerkiksi jos järvessä on paljon ahvenia, niin kaikki ahvenet laajentavat ekolokeroaan ja alkavat syödä asiota joita ne eivät muuten söisi. Ahvenyksilöiden (ja ahvenpopulaation siinä samalla) ekolokero siis kasvaa. Lajinsisäisen kilpailun kasvaessa siis lajin ekolokero laajenee, kun on pakko syödä semmoista puppua ja pettua mikä ei kiinnostaisi jos jotain muuta saisi käsiinsä. Aina ei tämä ole näin yksinkertaista... Yksilöt voivat ekolokeronsa laajentamisen sijasta erikoistua syömään tiettyjä ruokaa - mutta erilaista ruokaa kuin naapuri.

Minä koitan selvittää muuttuuko arktisten pikkujyrsijöiden (myyriä ja sopuleita) ravinnonkäyttö kilpailun myötä. Tämä kun on (yksi niistä) ekologian teorioista jotka on kehitetty petoja tutkiessa. Pätevätkö samat säännöt kasvinsyöjille? Myyrät ja sopulit ovat siitä käteviä eläimiä että väillä niitä on kamalan paljon, ja välillä hyvin vähän. Kilpailu siis vaihtelee. Periaatteessa siis kovin kiva systeemi kysymykseni tutkimiseen. Vaan vaihteleeko ekolokero kilpailun myötä? Siinä pulma. Ja jos vaihtelee niin kuinka? Kun jyrsijöitä on paljon, lajin ravinnonkäyttö olisi suurpiirteisempää? Vai mitä hä? Tähän mennessä en tiedä vastausta ;)

Syksyn mittaan olen kerännyt kamalan kasan numerjaimia eri suunnilta: nyt minulla on aineistoa neljältä tutkimusalueelta, Kanadasta, Norjasta ja kahdelta paikalta Venäjältä. Voin sanoa tekeväni sirkumpolaarista tutkumusta, kuulostaa kamalan hienolta :) Osa eläimistä on tutkittu mahanesteitä myöten - tiedän siis mitä ne ovat syöneet viime päivän aikana. Osalta eläimistä on tutkittu alkuainekoostumusta lihaksissa; tiedän mikä on niiden lihaskudoksen hiilen ja typen painavien isotooppien määrä. Tämä on sitten ihan oma mystiikan alansa miten tämmöistä tietoa tulkitaan, ehkä riittää sanoa että ko. painavien isotooppien määrä lihaksissa riippuu viimeisen kuukauden ravinnonkäytöstä? Joka pikku elukkaan voin lisäksi yhdistää tietoa elinympäristöstä - ja mikä tärkeintä kilpailusta (paljonko samanlajisia eläimiä oli tämän nimenomaisen yksilön ympäristössä).

Sitten ei kun yhdistämään numeroita toisiinsa! Tähän mennessä näyttää siltä että riivatun jyrsijät eivät käyttäydy niinkuin niiden kuuluisi, vaan ihan miten sattuu.

Ingen kommentarer: