Jos ne ajatukset vaan osais pulpahdella työpöydän edessä istuessä... Vaikka kyllä toisaalta siellä on ihan mahdollista keskittyä, useimmiten. Artikkelien lukeminen on hankalaa jumppapallon päällä istuessa, kun ei voi istua hiljaa paikallaan vaan pitää muuttaa asentoa aika jatkuvasti. Tulee nuorempi pikkuveli välillä mieleen :) Tai jos ulkona on samanlainen retkisää kun tänään... Ellenin on vaikea keskittyä jos ympärillä on sotkuista - mulla ei taida olla vastaavaa ongelmaa. Keskittymistapojen erilaisuuden huomaa meidän työhuoneesta lähtiessä. Ellenin pöytä on siisti ja tyhjä, mun puolella pursuaa kaikkea mahdollista.
tirsdag 28. oktober 2008
Ajattelematta olemisen vaikea taito
Ei voi olla kovin inhimillistä keskittyä yhteen asiaan täysillä ja seuraavassa hetkessä siirtää se kokonaan syrjään. Koko toimistotyön tekemisen konsepti; istua ja ajattella niin että höyry nousee päästä, sitten lähteä pois ja siirtää ajatukset kokonaan toisille raiteille on jotenkin outo. On kovin hankalaa olla ihan putkiaivo. Kun olen yrittänyt ajatuksensiirtoa pois myyränmahojen sisällöstä, kuvaajien värien valitsemisesta, julkaisusarjojen välisistä eroista pilkun ja puolipisteen käytössä ja muusta maailmanluokan oleellisesta - ja vielä iltakymmeneltä päähän pulpahtelee kutsumattomia ajatuksia niin väsyttää moinen aivotoiminta. Voimajoogan hikoiluunkeskittymisvaikutus ei tänään kestänyt paljoa pukuhuonetta pitemmälle. Yleensä kiipeily ja jooga saavat kyllä pään tyhjennettyä aika hyvin. Ilmeisesti intensiivinen ajattelu ei ole hyväksi ihmiselle.
Jos ne ajatukset vaan osais pulpahdella työpöydän edessä istuessä... Vaikka kyllä toisaalta siellä on ihan mahdollista keskittyä, useimmiten. Artikkelien lukeminen on hankalaa jumppapallon päällä istuessa, kun ei voi istua hiljaa paikallaan vaan pitää muuttaa asentoa aika jatkuvasti. Tulee nuorempi pikkuveli välillä mieleen :) Tai jos ulkona on samanlainen retkisää kun tänään... Ellenin on vaikea keskittyä jos ympärillä on sotkuista - mulla ei taida olla vastaavaa ongelmaa. Keskittymistapojen erilaisuuden huomaa meidän työhuoneesta lähtiessä. Ellenin pöytä on siisti ja tyhjä, mun puolella pursuaa kaikkea mahdollista.
Nyt on taas se vuodenaika kun harakoita näkee aamulla vaaleanpunaista taivasta vasten.
Jos ne ajatukset vaan osais pulpahdella työpöydän edessä istuessä... Vaikka kyllä toisaalta siellä on ihan mahdollista keskittyä, useimmiten. Artikkelien lukeminen on hankalaa jumppapallon päällä istuessa, kun ei voi istua hiljaa paikallaan vaan pitää muuttaa asentoa aika jatkuvasti. Tulee nuorempi pikkuveli välillä mieleen :) Tai jos ulkona on samanlainen retkisää kun tänään... Ellenin on vaikea keskittyä jos ympärillä on sotkuista - mulla ei taida olla vastaavaa ongelmaa. Keskittymistapojen erilaisuuden huomaa meidän työhuoneesta lähtiessä. Ellenin pöytä on siisti ja tyhjä, mun puolella pursuaa kaikkea mahdollista.
Abonner på:
Legg inn kommentarer (Atom)
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar