lørdag 4. oktober 2008

Pyöräilystä


Pyöräily Tromssassa on jotain muuta kuin Helsingissä. Täällä välimatkat ovat järkeviä, korkeuserot eivät. Helsingissä päinvastoin. Asun uskoakseni noin 100m korkeudella rannasta. Etäisyyttä on noin 300m. Laskekaa itse ylämäen kulma. Kesäkuussä päätin investoida polvieni kestävyyteen ja hankin vaihdepyörän. Nyt se vaatii kipeästi uusia jarrupaloja. Ylämäkeen ajavat autot joutuvat kaasuttamaan aika lailla päästäkseen ylös. Siihen eteen joutuminen ei ole hauskaa. (Ei, en ole kolaroinut viime aikoina:) Talvinen lumi-, loska- ja jäämäärä saavat aikaan alamäkiä joiden laskeminen autotietä on hengenvaarallista (siis nastarenkailla). Tuulet ovat suuria. Vaikka yliopistolle on vain pari kilometriä, talvisin tuntee ulkoilleensa sinne poljettuaan.

Vakiovarusteisiini kuuluvat etu- ja takalamppu, pyörälaukku, heijastinliivi, vanhat kuorivaatteet joihin on liimailtu heijastinkangasta ja kypärä. Helsingissä kävin kerran baarin vessassa vaihtamassa vatsaavat pyöräilyvaatteet polkeakseni keskustasta Puksuun. Ihmiset tuijotti. Täällä kukaan ei kato kummallisesti jos tulee sisään baariin pyöräkypärän kanssa käsilaukun sijasta. Tai pakkaa ostoksia pyörälaukkuun.

Ja toi kuva on viime talvelta, ei ihan vielä lunta kaupungissa kumminkaan... Mutta kohta pitää kai vaihtaa talvirenkaat.

Ingen kommentarer: