Pidin ensimmäisen luentoni tänään. Opiskelijat eivät syöneet minua eivätkä edes osoittaneet sen suuntaisia aikomuksia. Luulen että he jopa ymmärsivät mitä yritin sanoa. Paitsi ehkä niissä kohdissa missä takertelin puheessani. Ensi kerraksi yritän varata vähemmän takerreltavaa.
Valmistauduin luennointiin viikonloppuna kipuamalla katsomaan aurinkoa (kuulemma en ruskettunut) vuorenhuipulle. Aurinkolasit pitää kaivaa naftaliinista! Lauantain vuoren nimi on vapaasti suomeksi käännettunä Nukkuva sotilas, mikä ilmeisesti johtuu alhaaltapäin katsoessa kasvojen profiilia muistuttavasta harjanteesta. Jollakulla on ollut vilkas mielikuvitus tai sitten tähän liittyy joku urbaani legenda mitä en ole kuullut. Kaupungin koosta ja piirien pienuudesta ehkä kertoo että tapasin vuorella yhden tulevista kurssilaisistani, joka on ystäväni kämppis. Sunnuntain rinteessä oli paljon puita mutta niin kovin ihanaa lunta. Puiden välistä puikkelehtiminen oli noin laskettelumielessä huomattavan paljon hauskempaa kun jäiselle hangelle tömähtely lauantaina. Kuperkeikkojeni määrä oli ehkä jopa auringon paluuta julistavaksi tanssiksi tulkittuna hieman ylidramatisoitu.
Odottelin sunnuntaina bussia keskustan rannassa kameran kanssa...
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar