søndag 4. januar 2009

Kaamoshiihto

Hiihdimme uudenvuodenviikon Sanjan ja Margotin kanssa Kilpisjärven tuntureilla. Suuri visio oli ettei Haltin suunnan autiotuvissa olisi pimeimmän kaamoksen aikana paljoa väkeä, ja voisimme kaikessa rauhassa retkeillä.
Joulun ja uudenvuoden tienoilla monella muullakin on ilmeisesti lomaa, joten ihan tyhjää tunturissa ei ollut. Margotin flunssa piti meitä aloillaan myrskyisän uudenvuodenaaton verran Kuonarjoen autiotuvalla kahden muun porukan kanssa. Suomalaisesta "haluamme olla yksin erämaassa" -kulttuurista epämukavia kokemuksia hankkineena yllätyimme positiivisesti. Ihmiset puhuivat toisilleen eikä kukaan kyräillyt omassa nurkassaan. Juhlistimme uutta vuotta jakamalla tähtisadetikkuja.


Päivän sisälläolon jälkeen kutakuinkin kaikki mukaan varattu sisätilapuuha lehdistä käsitöihin ja leivänleipomisesta uusiin retkisuunnitelmiin alkoi loppua. Margot ylipuhui meidät Sanjan kanssa (ei ollut mökkihöpertymisen uhatessa tosin kovin vaikeaa) lähtemään retkelle ja jäi nukkumaan itseään terveeksi.

Kävimme katsomassa Meekojärven seudun isoja pahtoja ja koivikkolaaksoa. Katselimme Haltia kaukaa ja ihmettelimme Saivaaraa. Meekovaaran pahdan korpit olivat antoivat kuulua itsestään, sudenhännän tuulensuojauskyky (lupasin julkisesti kiittää suden lisäksi Sanjaa joka se lahjoitti) oli muhkea ja Jogasjärven pikkuisen autiotuvan kivinen avotakka tunnelmallinen joskin tehoton lämmitystarkoituksessa. Paluumatkalla perehdyimme lounastauon merkitykseen ihmisen jaksamiselle. Teimme tuuleen reiän omilla untuvatakinpyöreillä olemuksillamme muutamaksi minuutiksi ja olimme illalla yllättävän väsyneitä. Ei kai sen pitäisi oikeastaan yllättää...




Löysimme Margotin levänneenä ja reippaana jatkamaan (paluu-)matkaa. Paluumatkan näkyvyys oli osin menomatkaa parempi ja tällä kertaa näimme osan kulkemastamme matkasta. Käsivarren peukalon ja kämmenen väliin jäävän (kovin selityksettömän oloisen) Norjan kaistaleen aluella on tosin kokemuksemme mukaan aina luminen ilma. Telttailimme mennen tullen lähellä Kilpisjärveä, kytkien teltan kiinni poroaitaan. Käytetyt veneköydet on eri hyödyllisiä, kiitos Heikki. Joo, ja uudet säärystimet toimii loistavasti, kiitos äiti ompeluiltapäivästä :)



Retki siis oli loppujan lopuksi hyvin eri muotoinen kuin suunnitelmamme, mutta niin onnistunut kun se voi olla jos yksi porukasta flunssautuu kesken matkan. Olennaiset osat sinistä ja punaista valoa, lunta, ahkion kiskomista, tuulta, valkoisessa puurossa suunistamista, autiotuvassa kököttämäistä, teltassa makoilua ja elämää muun maailman ulkopuolella olivat mukana.

Tromssa kadut ovat lumisia ja olohuoneeni näyttää retkivarustevuokraamolta. Ensi viikolla yritän taas saada sisätyövaihteen päälle.

Ingen kommentarer: