Mitäpä sitä ei ihminen tekisi ruokansa eteen? Niin kuin esimerkiksi hiihtäisi saaren toiseen päähän hakemaan kymmentä kiloa poron sisäelimiä? Sulan veren kuljettaminen kiinni teipatuissa maitotölkeissä onnistui mitenkuten, vaikka ladulla on semmoisia mäkiä että Kaivarin lapset olisivat kateellisia. Ei jäänyt verilammikkoa todistamaan kompurointia.
Evoluution vastaista tuommoinen itsensä ladulla väsyttäminen. Ei kai minkään järkevän eläimen kannata vetää itseään piippuun vaan säästää resursseja tulevan varalle? Aikuisilla ihmisillä on piirteitä mitä muilla lajeilla löytyy vain poikasilta jotka leikkivät itsensä nukuksiin ja sitten emo taas tuo ruokaa. Käyttäydymme kuin ensimmäistä päivää vaelluksella oleva kotikoira joka viuhtoo ympäriinsä. Koirakin yleensä tajuaa nopeasti säästellä voimiaan ja alkaa jolkottaa kaikessa rauhassa mahdollisimman energiatehokkaasti. Vaan kyllä itsensä väsyttäminen on hauskaa olkoonkin kuinka pentumaista :)
Ensi viikolla on sitten tiedossa maksapateetehdas ja sydämien kuivauksen aloittaminen. "Jos ulkona voi kuivaa pyykkiä niin kai siellä kuivaa sydänkin". Olen kyllä vähän epäileväinen pakkaskuivaukseen näin kosteassa ilmanalassa.
Vaihtoehtoisesti voi istua tietokoneen edessä tekemässä luentoa lajiensisäisen kilpailun vaikutuksesta populaatiokoon muutoksiin ja mennä sitten kauppaan hankkimaan ruokaa. Ihan mielenkiintoista, varsinkin kun luennoiminen on alkanut maistua ihan kohtuullisen mukavalta. Mutta ei kuitenkaan yhtä hauskaa kuin hiihtely. Ei kai herkku kuitenkaan maistuisi hyvälle jos sitä söisi kokoa ajan...
Abonner på:
Legg inn kommentarer (Atom)
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar